skip to Main Content

EKKO? Onko se jotain syötävää?

EKKO? Onko Se Jotain Syötävää?

Hei! Voin myöntää, että tämän vuoden ensimmäisinä päivinä minulla ei ollut vielä harmainta aavistustakaan siitä, mikä tai mitä EKKO on. Sana EKKO aiheutti päässäni samanlaisen ajatusradan, kuin mitä kissojeni päässä tapahtuu kun he kuulevat rapinaa – olisiko siellä jotain syötävää? Itse vetoan tietämättömyyteeni sen takia, että olen itse lappeenrantalaistunut vasta pari kuukautta sitten.

Olen 27-vuotias imatralaissyntyinen naiseläjä. Aikani kuluu yleisen kasvatustieteen yliopisto-opintojen parissa sekä vielä tovin erään toisen, ESR-rahoitteisen hankkeen osa-aikaisena työntekijänä. Vapaa-aikanani rakastan lukea kaikkea mahdollista, katsella uusia ja vanhoja TV-sarjoja sekä touhuta kolmen kissani kanssa. Toisinaan huomiotani vaatii myös aviomies. Tykkään puuhailla monenlaista ja kun helmikuun alussa törmäsin mielenkiintoiseen työpaikkailmoitukseen, en kokenut muuta vaihtoehtoa kuin naputella hakemuksen tuohon työpaikkaan, EKKOon.

Hanketyöntekijäksi Nuorten EKKO -hankkeeseen

Työpaikkailmoituksessa, joka minua tuli vastaan tuona helmikuun pakkaspäivänä, oli minulle kaksi taikasanaa: hanke ja nuoriso. Kyseessä on nuorten hanke, jonka avulla EKKOn tunnettavuutta halutaan nostaa nuorten keskuudessa ja kannustaa nuoria käymään opiston kursseilla.  Kirjoitin välittömästi työhakemuksen ja viikon päästä istuin jo tutustumassa uuteen työhöni hanketyöntekijänä EKKOn toimistolla.

Nuorten EKKO on äärimmäisen tärkeällä asialla. Nuorilla on mielikuva kansalaisopistosta ”mummojen kutomokerhona” tai ”mummojen tuolijumppapaikkana”. Opistolle ei pyritä tulemaan, koska ei koeta, että sieltä löytyisi mitään itselle sopivaa. Tässä tapauksessa kysyntä ja tarjonta kyllä kohtaisivat – Etelä-Karjalan kansalaisopisto on pyrkinyt järjestämään mm. video-editointikursseja, joita nuoret ovat kovasti pyytäneet. Se mikä ei kohtaa, ovat tarjonta ja kohderyhmä. Nyt pyrimme esimerkiksi Instagramin sekä kouluilla järjestettävien EKKO Tour -päivien avulla tekemään opistoa tunnetuksi nuorille.

Kansalaisopisto on todella oiva tapa harrastaa. Opiston kurssit ovat usein myös halvempia kuin esimerkiksi yhdistysten järjestämät harrastusvaihtoehdot. EKKOssa voi harrastaa liikuntaa, kuvataidetta, monia erilaisia käsitöitä sekä kieliä. Harrastamisen ei pitäisi jäädä kiinni siitä, ettei kansalaisopistolta löydy mieleistä toimintaa.

Olen itse jo ala-asteella ollut kansalaisopiston kursseilla harrastamassa – silloin tanssia tai jumppaa. Lukiossa innostuin joogasta ja kävin myös erilaisissa kuntoliikuntaryhmissä. Itselleni on jopa hieman kummallista se, etteivät nuoret enää harrasta kansalaisopistolla. Harrastustoiminta on tärkeä osa arkea, se rentouttaa ja tuottaa mielihyvää ja auttaa näin jaksamaan koulussa ja/tai työssä. Eikä harrastustoiminta suinkaan tarkoita vain liikuntaa! Myös näistä syistä on mahtavaa olla tässä hankkeessa mukana.

Suunnittelen yleensä opiston ”Instagram-viikon” etukäteen, mutta suunnitelmat elävät ja mieleen tulevat asiat kirjoitetaan ensimmäisellä käteen osuvalla kynällä. Keskiviikkoon mennessä suunnitelma on jo tämän näköinen.

 

Mitä oikeastaan teen työssäni päivittäin?

Työaikani on liukuva, eli käytännössä saan tulla ja mennä vapaasti, kunhan huolehdin, että sopimuksessa mainittu tuntimäärä täyttyy. Olen itse aikaisten aamujen fani ja saavun mielelläni toimistolle aikaisin. Älkää suinkaan käsittäkö väärin – mielelläni en nimittäin herää kellonsoittoon aamutuimaan. On kuitenkin jotain maagista kävellä hiljaisen uneliaan kaupungin läpi EKKOn toimistolle ja aloittaa päivä ajoissa. Viikonloppuisin ja vapaapäivinä saa sitten oikein luvan kanssa nukkua niin pitkään kuin siltä tuntuu. Liukuvan työajan etuna on myös se, että mitä aikaisemmin tulen, sitä aikaisemmin voin myös lähteä. Ja ehdottomasti kaikkein parasta on se, että tulen mielelläni aikaisin töihin, koska pidän työstäni sekä työympäristöstäni todella paljon.

Työpäiväni koostuu monenlaisista tehtävistä. Yksi tärkeimmistä työtehtävistäni näinä ensimmäisinä viikkoina on ollut opiston Instagram-tilistä huolehtiminen. Tämä vie yleensä leijonan osan päivästäni, sillä yrityksenomaisen Instagram-tilin päivittäminen ei ole aivan yhtä suoraviivaista kuin oman henkilökohtaisen tilin – vaikka tietty leikkisyys on tärkeää säilyttää, ei jokaista hassua ajatusta kannata opiston nimissä julkaista. Yleensä mietinkin joka viikko etukäteen, mitä julkaisen seuraavalla viikolla. Suunnitelmat toki elävät, mutta on hyvä olla jokin runko kuluvan viikon päivityksistä. Koska Instagram on nimenomaan kuvien jakopalvelu, mietin itse sisältöä kuvien kautta. Minulle se on mieluisaa tehtävää: nautin valokuvaamisesta, ihmisten ja hetkien vangitsemisesta. Lisäksi Instagramissa on toiminta nimeltään Instagram Stories, jossa tuotettu sisältö häviää 24 tunnin kuluttua. Olen nyt muutaman viikon ajan käyttänyt myös tuota Stories-toimintoa. Siihen tulee jaettua hassuttelevampaa ja keveämpää sisältöä sekä infoa esimerkiksi toimiston aukioloajoista.

ekko_opisto Instagramissa

 

Toinen prioriteetti työssäni on ollut järjestää EKKO touria. EKKO tour on yläkouluilla tapahtuva infopläjäys, jossa opiston opettajat esittelevät opetettavia aineitaan ja näin tehdään EKKOn kurssimahdollisuuksia tutuksi. Tämän informaatiomyrskyn kohteena ovat Lappeenrannan yläkoulujen 8-luokkalaiset. EKKO tourin ideana on tuoda näkyville ne asiat, joita opistolla voi harrastaa.  Ja koska nuoret eivät tunnu löytävän opistolle, menemme sinne missä nuoret ovat – kouluille. EKKO tourin järjestelemisessä on monta liikkuvaa palasta, joita täytyy järjestellä ja hallinnoida. Koulut, oppilaat, opiston opettajat, toiminta jota esitellään sekä koulujen tilamahdollisuudet näiden toimintojen esittelyyn. On useita asioita, joita täytyy suunnitella ja miettiä. Onneksi en sentään yksin joudu näitä kaikkia asioita hoitamaan, vaan voin luottaa opistomme opettajien ammattitaitoon ja näkemykseen sekä rehtoriimme Emiliaan ja apulaisrehtoriimme Sannaan käytännön asioissa. Paljon on kuitenkin tehtävää, EKKO tourit järjestetään toukokuussa, mutta suunnittelu on jo täysillä menossa!

Jokainen työpäiväni on hieman erilainen, mutta pääasiassa päivittäisiin työtehtäviini kuuluu valokuvaaminen puhelimella, kuvien lisääminen Instagramiin, osuvien tekstien miettiminen kuviin tai Instagram Storiesiin sekä Instagram-aktiivisuus muutenkin, eli kuvista tykkäily ja kommentointi. Valokuvailen ympäri opistoa, piipahdan toisinaan kursseilla ottamassa kuvia sekä myönnettäköön, toisinaan lavastan kuvia myös kotonani. EKKO tourin suunnitteluun liittyen olen myös yhteydessä kouluihin ja opiston opettajiin sähköpostilla ja puhelimen välityksellä.  Yritän pysyä perillä ajankohtaisista asioista googlettelemalla ja seuraamalla somea ja niiden avulla päivitän Instagramia. Lisäksi Sannan ja Emilian kanssa tulee höpöteltyä päivittäin, useimmiten nuorten hankkeeseen liittyvistä asioista.

Tämä Frida-kissasta otettu kuva ei ole lavastettu: levitin kotona sohvalle nuo opiston lehtiset ja opinto-oppaan. Frida tassutteli välittömästi niiden päälle makaamaan. Eihän siinä voinut tehdä muuta kuin ottaa kuva tilanteesta – ja lukea opinto-opasta ja muita infoja netistä.

Jos kiinnostuit hankkeesta, minuun saa vapaasti ottaa yhteyttä aiheen tiimoilta.
Minut tavoittaa parhaiten sähköpostilla (hanna-maija.harju@ekko.fi) tai opistotalollekin saa tulla moikkaamaan!
Ja seuraathan jo opiston insta-tiliä, ekko_opisto

Hanna-Maija Harju

Pin It on Pinterest

Back To Top