skip to Main Content

Päiväunia junassa: kansalaisopistossa hankittu osaaminen näkyväksi

EKKOn Yhdessä opittua -hankkeen hanketyöntekijän Kaisa Leinosen blogikirjoitus.

Ministeriössä pähkäillään samoja kysymyksiä kuin EKKOn hankkeessa. Kuva: Marko Tiainen

Aloitin Ekkon Yhdessä opittua -hankkeen työntekijänä syyskuun alussa. Teen tällä hetkellä hankkeen töitä etänä Helsingistä käsin, jossa työskentelen myös suomenopettajana. Lappeenrantaan pendelöin ilomielin: junamatkoilla on aikaa paitsi pohtia työjuttuja myös haaveksua paluumuutosta Saimaan seudulle.

Lapset ja aikuiset oppimaan yhdessä kädentaitoja! Eri oppilaitosten opettajat opettamaan yhdessä! Ihastuin oitis hankkeen virkistäviin ja rohkeisiin koulutusideoihin. Yhdessä opittua -hankkeen ydin on osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen sekä yhteistyön tiivistäminen eri oppilaitosten välillä. EKKO on ilahduttavasti ajan hermolla – onhan hallituksellakin uusi jatkuvan oppimisen hankkeensa, jossa osin samoja kysymyksiä pyöritellään koko valtakunnan tasolla.

Tunnetaanko taitosi?

Jos opiskelet kansalaisopiston kurssilla venäjää tai kuvankäsittelyä, miten voisit näyttää taitosi tulevalle työnantajalle? Jos lukiolainen tai ammattiopiston opiskelija käy EKKOn japanin kurssia, miten hän saisi opinnot osaksi tutkintoaan? Tai entä tämä: saisitko palkankorotuksen, jos työnantajasi tietäisi, että olet hankkinut uusia digitaitoja kansalaisopistossa? Nämä ovat käytännön kysymyksiä, joihin EKKOn hankkeessa etsitään vastauksia. Kansalaisopistossa hankitaan ja tuotetaan valtavasti sellaista osaamista, joka hyödyttää ihmisiä, heidän lähipiiriään, työpaikkoja ja koko yhteiskuntaa, mutta joka kenties jää usein piiloon, koska se on epämuodollisessa, harrastusmaisessa koulutuksessa saavutettua osaamista.

Heti uuden pestini alussa osallistuin Opetus- ja kulttuuriministeriön keskustelutilaisuuteen, jossa pohdittiin sitä, miten vapaassa sivistystyössä hankittua osaamista saataisiin tunnistettua ja tunnustettua muodollisessa koulutuksessa, työnhaussa ja työpaikoilla.  Piuhat yhdistyivät tuoreen hanketyöntekijän päässä: kyllä, juuri tätä samaa pähkäillään EKKOn hankkeessa!

OKM:n työryhmä ehdottaa yhdeksi ratkaisuksi oppimisen arvioinnin kehittämistä myös kansalaisopistoissa. Kun osaamisen tavoitteet ja arvioinnin kriteerit on selkeästi kuvattu, myös kansalaisopiston opinnoista voisi saada opintopisteitä. On selvää, että uudistus vaatii rutkasti työtä ja suunnittelua kansalaisopiston väeltä. Tosin ensimmäisiä askelia tähän suuntaan on EKKOssa jo otettu: esimerkiksi kielten kurssikuvauksissa mainitaan jo nyt taitotaso yhteisen Eurooppalaisen viitekehyksen mukaan.

Merkillistä osaamista

Toinen uusi tapa tehdä hankittua osaamista näkyväksi ovat osaamismerkit. Ne ovat sähköisiä merkkejä, joita oppilaitos voi luoda ja myöntää, ja merkin saaja puolestaan kerätä ja näyttää todisteena osaamisestaan – vaikkapa osana CV:tä, työhakemusta tai sosiaalisen median tiliä. Kansalaisopistotkin ovat hiljalleen ottaneet osaamismerkit käyttöön. Esimerkiksi Savonlinnan seudulla toimiva Linnalan opisto myöntää Kielenosaaja -merkkejä opiskelijoilleen. Itse ajattelen, että osaamismerkki voi olla paitsi todiste hankitusta osaamisesta myös oiva väline innostaa ja motivoida jatkamaan opiskelua. Yhdessä opittua -hankkeessa selvitetään, miten osaamismerkkejä voisi hyödyntää EKKOssa.

Täytyy muistaa, että kansalaisopistossa opiskellaan nyt ja aina paljon myös puhtaasti ilon ja huvin vuoksi vailla erityistä tarvetta esitellä osaamistuloksia kenellekään.  Tämä on aivan yhtä arvokasta opiskelua kuin sellainen, johon liittyy osaamisen tunnistamista tai näyttämistä. Vapaassa sivistystyössä opiskelu on jatkossakin vapaata!

Lopuksi iloisia uutisia hankkeesta! Pontuksen koulu lähti innokkaasti suunnittelemaan EKKOn kanssa yhteistä kädentaitojen opetusta kevätlukukaudeksi 2020. Nyt Tehää yhes! -kursseille pääsee jo ilmoittautumaan! Tämä on mielestäni rohkea ja hieno uuden yhteistyön avaus, koska siinä yhdistetään molempien oppilaitosten opettajien osaamista ja mukana on sekä koulun oppilaita että aikuisia opiskelijoita. Osaamista jaetaan ja sukupolvet kohtaavat kädentaitojen parissa! Lue lisää Tehää yhes! -kursseista täältä.

Kaisa Leinonen
hanketyöntekijä
Yhdessä opittua -hanke

Pin It on Pinterest

Back To Top