skip to Main Content

Moni-innostuja valmentaa muutoksiin

Moni-innostuja Valmentaa Muutoksiin
Päivi Partanen. Kuva: Marika Haapalainen.

Päivi Partasen kursseilla iloitaan taiteesta ilman osaamispaineita

Päivi Partanen opettaa EKKOssa Vedic Artia sekä elämänmuutokseen liittyvää valmennuskurssia. Tässä jutussa Päivi kertoo itsestään, töistään ja haaveistaan!

Olen Päivi Partanen, työnohjaaja, lyhytterapeutti ja valmentaja. Melko tuore yrittäjä myöskin. Yritykseni Communitas Coaching tekee erilaisia koulutuksia, valmennuksia ja työhyvinvointipalveluita. Olen opettanut luovaa ja meditatiivista maalausta, Vedic Artia viitisen vuotta. EKKOssa aloitin syksyllä 2023, jolloin pitkäaikainen Vedic Art -opettaja Eliisa Kivistö jätti opettamisen.  Olen ideoinut EKKOon myös Ihan valmis jo eläkkeelle -kurssin, jonka kohderyhmänä ovat elämänmuutoksen kohtaavat henkilöt, erityisesti eläkkeelle jäävät.

Tekemällä muutoksia maalauskankaaseen, teemme muutoksia myös omaan elämäämme.

Vedic Artissa on kiinnostavaa sen kokonaisvaltaisuus. Vaikka puhutaan maalaamisesta, piirtämisestä ja oman luovuuden kehittämisestä, se vaikuttaa kaikkeen  muuhunkin elämässä. Tekemällä muutoksia omaan maalauskankaaseen, me teemme muutoksia myös omaan elämäämme. Ajattelumme muuttuu, kehittyy ja rauhoittuu. Vedic Art on tehokas tapa vähentää stressiä ja lisätä iloa ja mielenrauhaa omassa elämässä.

Se tuo myös elämään sallivuutta, jokainen osaa pitää sivellintä tai kynää kädessään, jokaisen kynästä lähtee omannäköinen jälki. Voimme luopua myös itse osaamisen vaatimuksista, sillä jokainen osaa. Se tuo elämään lisää tilaa ja pakottomuutta. Vedic Art -ryhmät ovat voimaantumisen paikkoja ja niissä on ihan omanlainen henkensä ja energiansa.

Ihan valmis jo eläkkeelle? Valmennusta elämän kynnyskohtaan

Eläkkeelle siirtyminen on yksi elämän isoista siirtymistä, elämän kynnyksistä. Se on hetki, jolloin voi katsoa taaksepäin ja samalla suunnitella askelia tulevaisuuteen. Ajatuksissa on usein iloa ja riemua mutta myös epävarmuutta tulevaisuudesta. Valmennus antaa työkaluja tämän siirtymän hallintaan ja uusien näkökulmien löytämiseen. Valmennuksessa on mahdollisuus myös luoda uusia verkostoja ja vertaisryhmää.

Valmennuksessa keskustellaan, tehdään harjoituksia ja tutkitaan eri teemoja, kuten muutoksen kohtaamista, merkityksellisyyden rakentamista ja sosiaalista hyvinvointia. Se sopii kaikille, jotka haluavat osallistua aktiivisesti muutoksen muotoiluun  ja tehdä eläkeiästä aktiivisen, antoisan ja merkityksellisen.

Innostuja löytää uusia polkuja

Vaikka opetan maalausta, aloitin itse taiteen tekemisen vasta myöhään aikuisiällä, liki viisikymppisenä. Tammikuussa 2017 menin hetken mielijohteesta Joutsenon opistossa järjestetylle  vedic art -lyhykurssille, jonka veti Eliisa Kivistö. Sille tielle jäin, sen jälkeen olen käynyt itsekin vedic art -kursseilla joka vuosi. Itse tykkään käydä pitkissä koulutuksissa, jopa kaksikin viikkoa yhteen menoon. Silloin pääsee helposti irti arkipäivän asioista ja voi keskittyä vain luomisen iloon.

Haluaisin opiskella kuvataiteen tekemistä lisää, ehkäpä jopa käydä kuvataiteilijan koulutuksen jossain vaiheessa. Olen moni-innostuja ja kiinnostuksen kohteet ovat moninaiset. Käyn erilaisissa koulutuksissa näkökulmien ja ajattelun avartamisen vuoksi mutta myös koulutuksissa solmittavien verkostojen vuoksi.

Yhden haaveen olen toteuttanut, kun päätin irtisanoutua työstäni ja ryhtyä yrittäjäksi. Nyt haaveet liittyvät yrittäjyyteen. Että pystyn vakiinnuttamaan yritystoiminnan ja löytämään hyvän tasapainon eri tekemisten välillä. Yrityksenikin on omistajansa näköinen, tekee monenlaisia juttuja, metsämeditaatioista työnohjaukseen ja lyhytterapiaan. Haaveilen oman kirjan kirjoittamisesta, taidenäyttelyn pitämisestä, mielenkiintoisista työprojekteista, tyytyväisistä asiakkaista ja onnellisesta ja merkityksellisestä elämästä. Aika monta haavetta olen jo saavuttanutkin.

Lue lisää Ihan valmis jo eläkkeelle? -kurssista, jonka ensimmäinen kokoontuminen on 15.1.2025.

Back To Top