Tuija Näräsen kekeblogi, osa 3.
Ekososiaalisessa sivistyksessä talous asemoituu välineeksi yhteisen hyvän synnyttämiseen sen sijasta, että tavoitellaan itsearvoista talouden kasvua.
Kasvutalouden ja maapallomme rajallisten resurssien välinen ristiriita herättelee pohtimaan ja etsimään vaihtoehtoja. Tätä ristiriitaa pohtiessani tutustuin käsitteeseen kohtuutalous. Kohtuutalous on talousmalli, jossa hyvinvointi ei enää olisi riippuvainen talouskasvusta. Kohtuutalouden tavoitteena on löytää uudenlaisia tapoja luoda hyvää elämää tasapainossa luonnon kanssa.
”Tyytyväisyys on onnistumista riittävyyden tarkastelussa. Tyytyväisyys on yhtä suuri kuin se, mitä minulla on jaettuna sillä, mitä minä haluan.” (Arto O. Salonen)
Luonnon ja ihmisen hyvinvoinnin turvaamiseksi kohtuutaloudessa on tärkeää vapaaehtoinen ja suunnitelmallinen tuotannon ja kulutuksen vähentäminen kestävälle tasolle.
Myös laadullinen muutos tuotannossa ja kulutuksessa on tärkeää. Teemme ja kulutamme vähemmällä, mutta paremmin.
Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen nousevat usein esiin kohtuutalouden ratkaisuista puhuttaessa. Sanotaan, että suurimman jäljen ihminen jättää maailmaan omalla työllään. Olen kiitollinen, että saan tehdä työtä EKKOssa. Olen mukana toiminnassa, jonka perusarvoja ja tavoitteita nuo yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen ovat.
Yhdessä ja yhdessä tehden olemme omalta osaltamme edistäneet myös kiertotaloutta. Olemme esimerkiksi kädentaitojen kursseilla suunnitelleet ja valmistaneet tuotteita siten, että ne pysyvät käytössä ja kierrossa mahdollisimman pitkään. Kierrätyksen avulla olemme pyrkineet löytämään käyttötarkoituksia jo syntyneelle jätteelle.
Esimerkkinä kierrätyksestä kuvassa 2 on roskalavalta pelastettu sohva odottamassa uutta elämää huonekalujen entisöintikurssilla.
EKKOn kestävän kehityksen sertifioinnin uudelleenauditoinnin lähestyessä seuraavat asiat ovat tulleet minulle entistä tärkeimmiksi:
Henkiset, sosiaaliset ja kulttuuriset asiat voivat kasvaa rajattomasti, materiaaliselle kulutukselle maapallo asettaa rajat. Ekologiset ja sosiaaliset tekijät ovat itsessään arvokkaita. Talous on väline yhteisen hyvän synnyttämiselle – ei pääasia.