Pekka Lattu on tuttu näky opistotalolla, sillä hän käy niin kielikursseilla, joogatunneilla kuin harmonikkaakin soittamassa. Tässä konkariopiskelijan mietteitä kansalaisopistosta. EKKOn väkeä -juttusarja juhlistaa 20 vuotta täyttävää Etelä-Karjalan kansalaisopistoa.
Jäin eläkkeelle työstä 2005. Mietin, mitä sitten teen. Olin tottunut yritysmaailmassa
erilaisiin toimenkuviin, vastuualueisiin ja tavoitteisiin. Perustin kuvitteellisen Pekka-nimisen yrityksen, jossa oli kolme vastuualuetta: fyysinen kunto, osaamisen lisääminen ja sosiaaliset taidot.
Fyysiseen kuntoon panostin kesällä juoksulla ja kävelyllä sekä talvella hiihdolla. Lisäksi aloitin Kansalaisopiston joogatunneilla. Kansalaisopisto tuli kuvioihin myös osaamisen alueella. Aloin opiskella espanjaa, englantia, ruotsia ja saksaa, yhden vuoden verran myös venäjää. Viime aikoina olen harjoitellut haitarin soittoa.
Puheensorina ja jutustelu jokaisen tunnin alussa tuntuvat olevan yhä tärkeämpiä kaikille
Sosiaaliset taidot tulivatkin sitten mukaan automaattisesti kansalaisopiston oppituntien myötä. Sosiaalisuus tarkoittaa ihmisen tarvetta olla muiden ihmisten kanssa. Sosiaaliset taidot tarkoittavat kykyä olla muiden kanssa. Tämä vastuualue on vähitellen muodostunut ehkä tärkeimmäksi osaksi kansalaisopiston opiskelujani. Enää ei ole niin tärkeää, osaanko puhua tai lukea kieliä hyvin tai soitanko joka nuotin ja tahdin kohdalleen. Joogassa korostetaan, että asennot ja liikkeet tehdään omien kykyjen mukaan. Mutta se puheensorina ja jutustelu jokaisen tunnin alussa tuntuvat olevan yhä tärkeämpiä kaikille. Eikä vain tunneilla vaan kun näitä tuttuja tavataan ulkona tai kaupan käytävillä.
Lopuksi yhä tärkeämpi asia on, että aamulla herätessä tiedät, mitä päivään kuuluu. Onko se hiihtoladulle tai oppitunnille lähtö tai kotitehtävien teko. Merkityksellistä on, että tällekin päivälle on tarkoituksensa.