Etelä-Karjalan kansalaisopistossa (EKKO) on voinut opetella akvarellimaalausta taitelija Maire Pyykön verkkokursseilla jo joitakin vuosia. Pyykkö on kehittänyt akvarellimaalauksen aakkoset eli algoritmimenetelmän, joka verkkokursseilla opitaan. Algoritmit ovat yksinkertaisia ohjeita, joiden avulla maalaaminen puretaan työvaiheisiin.
”Vertaisin menetelmääni kielten opiskeluun. Akvarellillakin kerrotaan asioita. Esimerkiksi siitä, mitä näemme, haluamme nähdä, mitä koemme ja miltä meistä tuntuu. Jos ihminen ei osaa kirjaimia, sanoja eikä lauseita, hän ei pysty kertomaan tarinaa. Sama pätee akvarelliin. Aluksi on opeteltava maalaamaan maiseman eri osat, kuten kivet, oksat tai puut. Vasta sitten voi luoda maiseman”, Pyykkö vertaa.
Jopa matemaattisen järjestelmällinen algoritmimenetelmä opitaan opiston Akvarellitekniikan perusteet ja alkeet verkossa -kurssilla. Sen rinnalla voi käydä kurssin Akvarellimaalausta verkossa: Syreenit lasimaljakossa.
Kursseilla oppii, mitä merkitystä on sillä, että tekee tietyt vaiheet akvarelliin juuri oikeaan aikaan. Eli sen, milloin ja miten tuputetaan, raaputetaan, tarkennetaan ääriviivoja, lisätään suolaa, poistetaan väriä, käytetään sapluunoita, laveerataan, valutetaan tai käytetään Marseille-saippuaa. Ja, mitä ihanuuksia näillä kikoilla saa aikaan.
Pyykön pitkäaikainen oppilas Leena Tarenius kehuu kursseja: ”verkossa avautuvat vaihe vaiheelta opettajan opetuskuvat. Niitä on yhdestä aiheesta yli 20. Ne antavat tarkan mallin siitä, miten syntyy vaikkapa koivu, kivi, taivas tai vesi. Kun seurasin annettuja kuvia ja tekstiä, opin kikkoja ja pääsin akvarellien todelliseen maailmaan ja koin onnistumisia.”
Verkkokurssilaisia ympäri maailmaa
Suomalaiset sukujuuret omaava, täydellisesti venäjää puhuva Pyykkö on alun perin valmistunut Viron taideakatemiasta lasitaiteilijaksi. Akvarellien maailmaan hän tutustui sattumalta, kun huomasi erään oppilaansa kautta akvarelliopetuksen tekniikassa puutteita. Sen myötä muotoilija Pyykkö alkoikin lasin sijaan muotoilla opetusmenetelmää.
”Olen valo- ja videokuvannut oman maalausprosessini jokaisen vaiheen ja liikkeet sekä siirtänyt kuvat nettiin oppilailleni malliksi. Verkkokursseissa on mukana myös paljon maalausta helpottavia vinkkejä, joita monesti pidetään itsestäänselvyyksinä.”
Pyyköltä on hiljattain ilmestynyt myös Akvarelliaakkoset, painettu opas talvimaisemien maalaamisesta. Aapisia on tulossa kokonainen sarja. Pyykkö huomauttaa, ettei monikaan akvarellitekniikan opettaja maailmassa osaa opettaa talvimaiseman tekoa. Kesä on se suositumpi aihe, usein Etelä-Euroopasta kotoisin oleville akvarellimaalaajille.
Parasta verkkokursseissa on se, että niillä kuka tahansa saa laadukasta, ammattimaista opetusta juuri silloin, kun se itselle sopii. Pyykön verkkokursseilla onkin tuhansia käyttäjiä maailmassa. Venäjänkielisiä oppilaita hänellä on peräti noin 4700.
”Minulta on toivottu, että opettaisin algoritmimenetelmää eteenpäin, toisille opettajille. Tällä hetkellä toteutankin venäläisille opettajille kurssia akvarellitekniikan perusteista. Kurssille osallistuu kymmenen ihmistä, ja heistä yli puolet on ammattitaiteilijoita.”
Kyseiset venäläistaitelijat ovat innostuneet Pyykön menetelmästä, kuten moni muukin.
”Pari vuotta sitten opetin menetelmääni Suur-Novgorodin nuorten- ja lasten taidekoulussa. Kurssilla oli 25 venäläisopettajaa. Nyt kuulin opinahjon rehtorilta, että suurin osa heistä on siirtynyt opettamaan nuoria ja lapsia nimenomaan algoritmimenetelmällä. Se ilahduttaa.”
Pyykön verkkokursseille kansalaisopistoon pitäisi ilmoittautua 15.1.2016 mennessä.
Lisätietoja:
Maire Pyykkö, p. 044 553 6963, maire47 (at) gmail.com