skip to Main Content

Löydä kurssisi!

Löydä Kurssisi!

Syksyn uutuuskursseilla maalataan graffiteja, korjataan polkupyöriä ja keskustellaan taiteesta

Lukuvuoden 2024–2025 opinto-ohjelma julkaistaan 1.7., mutta tässä kohtaa kurkistamme jo hieman tulevia uutuuskursseja. Uusia kursseja on koko vuonna luvassa eri ainealoilta jopa 135. Tule rohkeasti kokeilemaan jotain ihan uutta!

Keskustelua taiteesta ja elämästä

Syksyllä päästään syventymään taiteen kokemukseen niin kuvataiteissa kuin musiikissakin. Kuvataiteen keskusteluryhmässä tutustutaan taiteen syntyprosesseihin, analysoidaan ja keskustellaan taiteesta ja sen vaikutuksista omiin tunteisiin. Faunin ilta -kurssilla puolestaan syvennetään musiikin kuuntelukokemusta luentojen ja konserttien sarjassa Lappeenrannan kaupunginorkesterin intendentin Milko Vesalan opastuksella. Syksyllä alkaa myös toivottu uusi luovan kirjoittamisen kurssi Sanojen virtaa, jota luotsaa Riitta Voutilainen. Muutosvalmennusta ja vertaistukea elämänmuutokseen tarjoaa uusi Ihan valmis jo eläkkeelle? -kurssi.

Korjaa itse!

Kädentaitokursseilla laajana teemana ovat kestävät käsityöt. Uudella Sashiko-kirjonta-kurssilla perehdytään vanhaan japanilaiseen kirjontaperinteeseen, jossa kauniilla kirjonnalla paikataan tai vahvistetaan kuluneita tekstiilejä. Kierrätystä luovasti ja esteettisesti edistävät myös uudet lyhytkurssit Roskasta aarteeksi, Käsitöitä monella tapaa sekä Askarrellaan joulukoristeita. Kestäviä arkielämän taitoja – suorastaan kansalaistaitoja – opitaan Korjaa itse! -yhden kerran työpajoissa, joissa korjataan polkupyöriä ja paikataan vaatteita ohjatusti.

Keräile opintopisteitä kielikursseilla

Syksyn kielikurssiuutuuksia ovat muun muassa ukrainan ja korean kielen kurssit. Useilta englanninkursseilta sekä Kreikka 1 -kurssilta voi halutessaan suorittaa opintopisteitä., jotka viedään valtakunnalliseen Oma opintopolku -palveluun. Kurssit, joilta saa opintopisteitä on merkitty ohjelmassa noppamerkillä. Lue lisää opintopisteistä sivuillamme.

Lattareita, liikkuvuutta ja löytöretkiä myötätuntoon

Syksyllä päästään kokeilemaan niin eri lattarirytmejä uudella Lattarit-kurssilla sekä tutustumaan dark feminine -energiaan Fusion Bellydance -työpajassa. Kuntoliikunnan puolella alavartalo saa tiukkaa treeniä Step Jam -kurssilla ja Liikkuvuutta ja tasapainoharjoittelua sekä Liikkuvuutta ja voimaa -kursseilla lisätään lisätään kehon liikkuvuutta, voimaa ja notkeutta jokaisen omilla ehdoilla. Myllymäessä treenataan puolestaan Syvät lihakset kuntoon. Joogan ja hyvän olon puolella uusia kursseja ovat niin Joogaterapia selälle, Syksyn intensiivi Yin-jooga & äänimaljarentoutus sekä Löytöretki myötätuntoon -kurssi. Luumäellä uusia kursseja ovat esimerkiksi Method Putkisto Kasvoklinikka sekä Lempeä jooga.

Tekemistä lapsille, nuorille ja perheille

Lapsille ja nuorille on tarjolla tuttuun tapaan kuvataiteen perusopetusta Luumäellä sekä pienimmille muskariryhmiä Lappeenrannassa. Ihan uusi kurssi on eri-ikäisille osallistujille sopiva Graffitikurssi, jossa suunnitellaan ja toteutetaan omia graffitimaalauksia kuvataiteilija Santtu Tuomolan opastuksella.
Uusia kursseja tanssin puolella ovat Erityisen tuen tarpeen vanhempi-taapero, tanssillinen liikunta -kurssi sekä 9–12-vuotiaille suunnattu Confidance for kids -tanssitunti, jossa pääsee kokeilemaan erilaisia tanssityylejä. Lapsille on myös tarjolla oma joogaryhmä ja kuntoliikunnassa klassista nyrkkeilyä 12–17-vuotiaille.

Uusia verkkokursseja

EKKOn verkkokursseilla voi tuttuun tapaan opiskella muun muassa saksaa, latinaa ja englantia. Lisäksi tarjontaa täydentävät yhteistyöopistojen uudet verkkokurssit, kuten karjalan ja portugalin alkeiskurssit. Vastaavia yhteistyökursseja on tarjolla myös pelinkehittämisestä, runoudesta ja Feldenkrais-menetelmästä. Musiikissa etäopetuksena voi oppia Nuotinlukua pianolla ja sukututkimuksen kurssit Sekaisin suvusta ja Minä, suku ja tietokone ovat hybriditoteutuksia. Verkkoruokakurssien uusia teemoja syksyllä ovat Andalusialaiset kalat ja tapakset, Toscanalainen kasvisruoka sekä herkut Rock’n rollin kuninkaiden keittiössä.

Katso koko kurssitarjonta 1.7. alkaen EKKOn verkkokaupassa ja elokuun alussa painetusta opinto-ohjelmasta!

Back To Top