Galina Punkkinen on opettanut kansalaisopiston kursseilla venäjän kieltä ja kulttuuria Luumäellä vuodesta 1998. Vuosiin on mahtunut paljon ikimuistoisia hetkiä.
Minusta tuli EKKOn opettaja hauskalla tavalla.
Kun olin opettanut venäjää ja ranskan alkeita Työrannan projektin opiskelijoille, yksi heistä kysyi: Miksi et tule opettamaan EKKOon? Ja minä tulin.
Näiden yli kahdenkymmenen vuoden aikana opistosta on tullut minulle ”työkoti”. Vakiona on ollut venäjän keskustelukurssi, ensin Lappeenrannassa, sitten Taavetissa aina vuodesta 1998 alkaen. Tämän lisäksi olen opettanut Luumäellä venäjän alkeita ja venäjää nollasta puheeseen. Ja kerran olen opettanut Taavetissa suomea eräälle venäläiselle oppilaalle.
Mieleenpainuvimpia hetkiä ja haasteita on ollut yllin kyllin. Ne eivät liity vain venäjän kursseihin, vaan myös jatkoryhmien opintomatkoihin Moskovan juridiseen akatemiaan, Pietarin yliopistoon, Viroon ja Siperian Tomskin pedagogiseen yliopistoon.
Luumäkeläisille opiskelijoille tärkeimpiä ovat olleet käynnit Ukko Pekka Svinhufvudin karkoituspaikkoihin Tymskojeen ja Kolyvaniin. Se oli aikaa, jolloin jotkut oppilaista pelkäsivät lähteä ”hengissäselviytymismatkalle”. Vieläkin soi korvissani yhden oppilaan kysymys ennen matkaamme: ”Tuovatko teitä sinkkiarkuissa takaisin…?”
Joidenkin opiskelijoiden kasvot ja sanat ovat minun ”opevarastossani” ikuisesti, ja joskus avaan sen ovet ja katson heitä jälleen ja puhun heidän kanssaan.
Entä hetki, joka on yli kaikkien muiden?
Joskus meidän Tomskin matkamme jälkeen, kai vuonna 2009 sain meidän kunnaltamme tekstiviestin. Siinä ilmoitettiin, että minun piti tulla määrättyyn aikaan paikalle. Lähettäjän nimeä ei ollut.
Minua kutsutaan sinne, mutta ei sanaakaan, miksi..? Yritin muistaa tekojani ennen meidän matkaamme, sen aikana ja jälkeen. En pystynyt tunnistamaan sellaista, mistä voisi tulla minulle rangaistus tai työn menetys.
Uneton yö oli ohi, ja minä ilmestyin Luumäen kunnantaloon täsmälleen määrättyyn aikaan. Minua odotti kunnanhallituksen puheenjohtaja Hilkka Suoanttila. ”Odotimme sinua”, sanoi hän ja vei minut jonnekin, missä näin pitkän valkoisella liinalla peitetyn pöydän. Pöydällä oli kahvitarjoilu. Sitten ilmestyi sivistystoimen johtaja.
Ja satu alkoi… Hän avasi suojapapert isosta esineestä, ja minä huomasin ison taidetaulun… Ymmärtämättä vieläkään mitään, katsoin Hilkkaa, Jorma Uusiheimalaa ja taulua.
”Galina, me olemme täällä, sillä haluamme kiittää sinua erinomaisesta venäjän opetustyöstäsi ja matkasta, jonka teitä opiskelijoiden ja Heikki Svinhufvudin kanssa Siperiaan, meidän entisen presidenttimme karkoituspaikalle. Tämä taulu on sinulle, se on tunnetun taidemaalarin työtä. Ja nyt me juomme kahvit.”
Kyyneleet virtasivat poskia pitkin, en voinut sanoa mitään. Kahden – kolmen päivän jännitys virtasi minusta ulos. Tunnin kuluttua minä soitin aviomiehelleni Pekalle, että hän tulisi hakemaan minut kunnantalolta, kun pitää viedä kotiin iso taulu.
Teksti, joka on taulun pronssilaatalla, auttaa minua voittamaan haasteita ja antaa valon merkkejä vaikeina päivinä. Siinä lukee:
Pala Etelä – Ranskaa Galina Punkkiselle
Kiitoksena omistautumisesta ja erinomaisesta Venäjän opetustyöstä
Etelä – Karjalan kansalaisopisto, Luumäen kunta
Taavetissa (lempipaikassani, Taavetin kirjastomme tietokoneen ääressä) 12.9.2025.