Opintopisteitä kursseilta
Osasta EKKOn kursseja voi halutessaan saada opintopisteitä. Opintopisteet viedään merkintänä Oma Opintopolku -palveluun, jossa näkyvät henkilön eri oppilaitoksissa suorittamat opinnot. Samaa palvelua käyttävät esimerkiksi toisen asteen oppilaitokset ja korkeakoulut. Opintopisteiden suorittaminen on täysin vapaaehtoista ja opiskelijalle maksutonta. Kursseille voi tuttuun tapaan osallistua myös niin, ettei suorita opintopisteitä. Kurssit, joilta voi saada opintopisteitä, löytyvät verkkokaupastamme. Painettuun oppaaseen kurssit on merkitty noppamerkillä.
Mitä hyötyä opintopisteistä?
Opintosuoritusmerkinnän avulla voi osoittaa vapaa-ajalla hankittua osaamista esimerkiksi työnantajalle. Opintopisteet voivat myös täydentää muita opintoja, mikäli kyseinen oppilaitos hyväksyy ne.
Opintopisteiden suorittaminen EKKOssa
-
- Kurssit, joilta voi saada opintopisteitä, ovat aivan tavallisia opiston kursseja.
- Kurssin laajuus ilmoitetaan opintopisteinä. Yksi opintopiste tarkoittaa 27 tuntia opiskelijan työtä, mikä vaatii itsenäistä työskentelyä läsnäolon lisäksi.
- Kurssikuvauksesta selviävät tavoitteet ja kriteerit, joiden perusteella osaamista arvioidaan.
- Opiskelija päättää kurssin alkaessa, haluaako hän kurssista virallisen suoritusmerkinnän Oma Opintopolku -järjestelmään.
- Kurssilla ei pidetä kokeita, vaan osaaminen osoitetaan tekemällä erilaisia tehtäviä kurssin aikana. Osaamisen osoittaminen edellyttää siis sitä, että kurssille osallistuu aktiivisesti.
- Kurssi merkitään hyväksytyksi, jos kurssin aikana saavuttaa kaikki kurssitavoitteet. Merkinnät Oma Opintopolkuun tehdään vasta, kun kurssi on päättynyt. Hylättyä merkintää ei kirjata palveluun.
- Opintopisteiden suorittaminen on opiskelijalle maksutonta.
Toimi näin, jos haluat opintopisteitä EKKOn kurssilta
Ilmoittaudu kurssille tavalliseen tapaan. Opiston toimisto auttaa tarvittaessa ilmoittautumisessa. Kysy lisätietoa kurssin sisällöistä ja osaamisen osoittamisesta aineen vastuuopettajalta.
Ilmoittautuessasi tai viimeistään kurssin alussa annat suostumuksen tietojen käsittelyyn erillisellä lomakkeella, jotta suoritusmerkinnät voidaan kirjata Oma Opintopolku -palveluun.
Osallistu aktiivisesti kurssille. Osaamisen osoittaminen tapahtuu osana kurssin toimintaa, joten suoritusmerkinnän saaminen edellyttää jatkuvaa osallistumista kurssille. Tehtävät ovat kurssilla pääsääntöisesti kaikille yhteisiä.
Opintopistekurssi arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty. Arviointi perustuu kurssin tavoitteisin ja arviointikriteereihin.
Neuvontaa ja palautetta
Lisätietoa opintosuorituksista antavat
-
- toimisto (ilmoittautuminen)
- aineen vastuuopettaja/-henkilö (kurssisisällöt ja osaamisen osoittaminen)
Otamme mielellämme vastaan palautetta. Saadun palautteen ja kokemusten perusteella kehitämme kurssitarjontaamme. Ota yhteys rehtoriin, aineen vastuuopettajaan/-henkilöön tai lähetä palautetta sähköpostitse palaute@ekko.fi.
Henkilökunnan yhteystiedot löydät täältä.
Pyydettäessä opisto kirjoittaa kaikista opinnoista osallistumistodistuksen, joissa ei kuitenkaan käytetä numero- tai arvosana-arviointia. Opiskeluvuotena todistusmaksu on toimistosta noudettaessa 7 € ja aiemmilta vuosilta sekä englanninkielisenä 15 € (kotiin postitettuna 10/18 €). Todistus tilataan EKKOn toimistosta p. 044 566 4553 tai sähköpostitse toimisto@ekko.fi. Yli 15 vuotta vanhoista opinnoista todistuksia ei anneta.