Kun kello käy keskiviikkoisin aamukymmentä, lappeenrantalainen 89-vuotias kansalaisopistokonkari Sirkka Hämäläinen odottaa innokkaana ja hyvin pukeutuneena taksia. Kun taksi tulee kotiovelle, hän hurauttaa sillä lasityökurssille Etelä-Karjalan kansalaisopistoon.
”Kun tulen lasiluokan ovesta, niin ryhmäläiset aina huutavat, että Sirkkahan se sieltä tulee – tervetulloo. Se tuntuu hyvältä. Usein on joku leiponutkin jotain, ja pullaa sitten nautitaan kahvin kera. Yhdessäolo on se syy, miksi olen käynyt opistossa lähes koko ikäni”, kertoo Hämäläinen.
Hämäläinen kertoo olevansa perin juurin käsityöihminen ja on aina halunnut kokeilla kaikkea uutta. Uuden opiskelu pitää mielen virkeänä. Työura kuluikin aikoinaan oman isän valmisvaateyrityksessä, Ivar Hämäläinen Oy:ssä somistajan tehtävissä.
Topakka nainen on ollut aina kätevä käsistään. Hän näyttää viimeisintä työtään, joka on lasista tehty kukkaniittytaulu. Hämäläisen käsistä on syntynyt myös samaa kukkateemaa mukaileva tuhkakuppi. Työt ovat hienoja.
”Meijän suvussa on aina pidetty käsityötaitoa arvossa. Äidin kotona mummolassa Savitaipaleella tehtiin paljon käsitöitä. Tein ensimmäiset pitsini siellä pikkutyttönä. Aina kun mummolasta tultiin kotiin, myö tultiin pellavakankaan kera ja mietittiin, mitähä tästäkii taas tekis”, Hämäläinen muistelee.
Kaikki alkoi posliinimaalauksesta
Hämäläisen kansalaisopistoura alkoi jo 1950-luvulla posliinimaalauksen kursseilla. Siitä ajasta on erityisesti jäänyt mieleen eräs kevätnäyttely.
”Näyttelyssä opettaja tuli kysymään, olisivatko minun puolitusinaa kahvikuppia myytävinä. No, en myynyt. Muutkin tykkäsivät niistä. Ne olivat omasta mielestänikin onnistuneita, jokaisessa omanlaisensa kuvio. Yhä ne ovat vitriinissäni samaa sarjaa olevan pullalautasen kera. Hyvä, etten myynyt.”
Hämäläinen kiittelee opiston monipuolista tarjontaa vuosien varrelta. Hän tuumii myös, ettei ikä saa määrätä, voiko lähteä oppimaan jotain vai ei. Kyllä sitä kuulemma oppii kaiken ikää.
”Voi hyvä ihminen, kyllä sitä onkin oppinut vuosien varrella vaikka mitä. Niin posliinimaalausta, savitöitä kuin kudontaakin. Olen ommellut yhden jos toisen jakunkin. Tämänkin, mikä minulla nyt on päällä”, esittelee Hämäläinen.
Liikuntakursseja Hämäläinen ei ole kuitenkaan tohtinut kokeilla, kun kerran on niitä käsityöihmisiä.
Opettajille kiitosta
Hämäläinen kehuu erityisesti opiston opettajia vuosien varrelta. Hänen mukaansa he ovat aina auttaneet auliisti eteenpäin, jos oppilaat eivät ole heti kaikkea ymmärtäneet.
”Voin vain kiitosta opettajille antaa. He ovat olleet päteviä vuosikymmenestä toiseen. Säännöllisesti olen myös muistanut mainita kaupunginvaltuuston tutuille, että aina pitää löytyä jostain rahaa kansalaisopistotoimintaan, sillä erityisesti vanhuksilla pitää olla jotain virikettä.”
Hämäläinen kertoo saaneensa myös aitoja ystäviä kansalaisopiston opiskelijoiden parista. Sellaisia, joita on tavannut vapaa-ajallakin. Nyttemmin moni heistä on jo siirtynyt tuonpuoleiseen. Opistoaktiivi haluaakin juuri sosiaalisen puolen takia suositella kansalaisopistoa kaikille.
”Aina kannattaa lähteä kokeilemaan. Kurssit pitävät mielen virkeänä, ja meillä on lasitöissäkin tuttu porukka. Tämä on hauskaa ja hyvää terapiaa ─ ja sopii mielestäni sekä miehille että naisille.”
Ehkä itse kunkin on uskottava tätä pirteää ja elämää nähnyttä naista – kansalaisopisto lienee yksi ihmisen parhaista ystävistä. Tai paikallisemmin tokaistuna ”meijän juttu”.