
Etelä-Karjalan kansalaisopisto (EKKO) tarjoaa syysloman jälkeen uuden tablettitietokonekurssin. Sillä käydään läpi perusasioita tablettitietokoneen viisaasta käytöstä. Kurssi on suunnattu eläkeläisille, mutta se sopii kuitenkin kenelle tahansa tabletin peruskäyttötaitoja tarvitsevalle.
Kurssin vetäjä, opiston tietotekniikan opettaja Petri Kukko lupailee, että kurssin käytyään ihminen saa laitteesta enemmän irti, se tuottaa enemmän iloa ja sen käyttö on entistä turvallisempaa ja helpompaa.
”Osallistujilla saa olla jo valmiina omat tabletit. Lähden kuitenkin liikkeelle tabletin hankinnasta, sillä melkein joka kurssilla on ihmisiä, joilla ei vielä ole tablettia”, Kukko kertoo.
Kukon mukaan varsinkin ikääntyneillä ihmisillä on paljon tietoteknisiä laitteita ja esimerkiksi tabletteja, mutta he eivät osaa käyttää niitä parhain päin. Usein esimerkiksi tabletin näytön sammumisviive on ihmisillä liian lyhyt tai heillä on ongelmia saada lehtien sähköiset versiot laitteen aloitusnäyttöön.
”Laitteiden mukana ei tule minkäänlaisia käyttöohjeita. Kokemukseni mukaan usein ihmiset saavat tabletteja lahjaksi eivätkä sen käyttöä aloitellessaan tule ajatelleeksi tietoturvaa tai asetuksien järkevää säätöä. Siihen tarpeeseen tämä kurssi on luotu.”
Tablettikursseja useampi
Kukko on vetänyt tablettitietokonekursseja kansalaisopistossa vuodesta 2013 lähtien. Tänä lukuvuonna tabletin käyttöön pureutuvia kursseja järjestetään kolmesta neljään.
”Nyt alkavalla kurssilla käyn läpi tablettien yleistä käyttöä, asetuksia ja asetusten muuttamismahdollisuuksia. Lisäksi käsittelen laitteiden käyttöjärjestelmää, tallennustilaa ja suorituskykyä sekä eri vaihtoehtoja laitteen liittämiseksi nettiin. Käyn läpi niin ikään eri tablettimerkkejä ja niiden ominaisuuksia.”
Painopiste kursilla on Android-järjestelmässä. Se on esimerkiksi sellaisissa tablettimerkeissä kuin Samsung, Asus ja Lenovo. Mutta kurssilla käytetään myös Applen iPad- sekä Windows 8/10 -tabletteja.
Kukko opettaa osallistujia myös asentamaan laitteisiin nettitelevision katselua varten YLE Areenan, MTV:n Katsomon ja Nelosen Ruutu-palvelun.
”Yleensä olen kurssilaisten kanssa myös asentanut tabletteihin tietoturvaohjelmat ja päivittänyt laitteiden järjestelmät. Kerron kurssilla myös siitä, mitä tietoja itsestään kannattaa minnekin antaa”, avaa Kukko.
Tablettitietokonekurssi E pidetään maanantaisin ajalla 24.10.─21.11. klo 10.00─11.30 opistotalon atk-luokassa, osoitteessa Pohjolankatu 27. Kurssille pitäisi ilmoittautua viimeistään 17.10. mennessä.
Lisätietoja:
Petri Kukko, puh. 050 347 6964, petri.kukko (at) ekko.fi